Kun nykyään keskustellaan digitaalisesta kuvankäsittelystä, kyse on usein manipuloinnista, vääristelystä tai kaunistelemisesta. Tällöin unohdetaan helposti, että kuvankäsittely ei ole syntynyt vasta Photoshopin kaltaisten ohjelmien myötä, vaan se on ollut kiinteä osa valokuvausta jo sen alkuajoista lähtien.
Myytti käsittelemättömästä kuvasta
Kuvia on käsitelty jo valokuvauksen alkuajoista lähtien. Valokuvaajat kuten Ansel Adams ovat aina käsitelleet kuviaan, sillä myös vyöhykejärjestelmä oli tarkoitettu siihen, että laboratoriossa voitiin tuoda esiin enemmän yksityiskohtia tummista alueista. Henry Cartier-Bressonin kuvista monet ovat puolestaan rajauksia. Henry Cartier-Bresson oli Leican yksinkertaisuuden ja kiinteän polttovälin vuoksi melko rajoittunut. Koska hän halusi asettaa päämotiivinsa kultaiseen leikkaukseen, hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin asettaa rajaus jälkikäsittelyssä.
Myöskään laboratoriossa ei voitu tehdä ilman jälkikäsittelyä, sillä suurennettaessa paperille piti ensin säätää valkotasapaino suurennuskoneessa. Nykyään tämä voidaan tehdä digitaalisesti jo kamerassa. Joten jos nykyään säädät valkotasapainoa kamerassa, olet jo mukana kuvankäsittelyssä.
Analogiset kuvankäsittelymenetelmät:
- Pimiötekniikat: Klassisessa valokuvauksessa valon ja kontrastin vaikutusta kuvaan voidaan säätää valottamalla tai jälkivalottamalla.
- Retusointi: Negatiiveja ja vedoksia käsiteltiin hienoilla siveltimillä, kynillä tai ilmaharppulla ihon epäpuhtauksien, pölyn tai naarmujen poistamiseksi.
- Valokuvakollaasit: Jo 1800-luvulla useita negatiiveja yhdistettiin tai osia liitettiin yhteen uuden kuvasisällön luomiseksi.
- Kemialliset menetelmät: Erilaiset kehitteet tai sävytysmuodot muuttivat kuvien väri-ilmiötä ja tunnelmaa.
- Solarisointi ja pseudosolarisointi: Tätä efektiä käytettiin paljon myös pop-taiteessa.
- Värittäminen: Nykyisin colorkey-tekniikaksi kutsuttu menetelmä on jäljitelmä aikaisempien aikojen käsin väritetyistä valokuvista.
Ero nykypäivään:
Analogiset tekniikat vaativat paljon aikaa, käsityötaitoa ja pääsyn erityisiin laboratorioihin, mutta digitaaliset työkalut ovat nopeita, tarkkoja ja lähes kaikkien saatavilla. Tämän ansiosta kuvankäsittely on nykyään näkyvämpää ja yleisempää, mikä myös vahvistaa julkista keskustelua aitoudesta.
Johtopäätös:
Kuvankäsittely ei ole moderni manipulointi, vaan osa valokuvausta sen alkuajoista lähtien. Keskustelun ydin ei kuitenkaan ole juurikaan muuttunut: kyse ei ole kuvankäsittelyn olemassaolosta, vaan siitä, kuinka paljon sitä käytetään ja mihin tarkoitukseen. Kaikki tietävät tämän koulutuksestaan: koulutuksen alussa tehdään asioita, joita ei haluta tehdä. Mutta niitä ei haluta tehdä, koska koulutuksen alussa ei ymmärrä niiden merkitystä. Juuri näin pitäisi suhtautua myös kuvankäsittelyyn: sitä tehdään, koska se on osa oppimisprosessia. Vain jos on avoin uudelle, voi kehittyä edelleen.
